Taistellen maaliin HCM:llä

Taistellen maaliin HCM:llä

Kauden päätavoitteeni eli Helsinki City Marathon oli vihdoinkin edessä. Maraton juostiin osana Helsinki Running Dayta, johon otti osaa järjestäjien mukaan n. 11 000 juoksijaa. Maratonin juoksi tulosluettelon mukaan n. 1500 juoksijaa. Merellinen reitti on varmasti yksi kauneimmista maratonreiteistä, vaikkakaan ei se kaikkein tasaisin. Juoksusää oli erinomainen. Noin 12 astetta ja aurinkoista. Hieman oli tuulta, mutta ei häiriöksi asti.

Juoksumatkojen maali on uusitulla olympiastadionilla.

Kyseessä oli minulle 17. maratonstartti. Kerran olen joutunut keskeyttämään Tukholmassa pahan krampin vuoksi, joten 15 kertaa olen juossut matkan kokonaisena loppuun. Kaksi edellistä maratoniani (Helsinki 2016 ja Tallinna 2017) olivat kuitenkin painuneet yli neljän tunnin, mutta kuitenkin alle 4 t 10 min. Uskoin olevani n. 4 tunnin kunnossa ja asetin sen aikatavoitteekseni.

Luottavaisena matkaan, vaikka hieman jännittääkin!

Olen aina lähtenyt 4 tunnin jäniksiä kovemmalla vauhdilla liikkeelle ja kahtena edellisenä kertana katkerasti tullut heidän ohittamakseen muutama kilometri ennen maalia. Päätin, että nyt tuo ei toistu, joten jäin suosiolla heidän takanaan juoksevan massan joukkoon. Yleensä maratonilla eka kymppi minulla on ollut jarruttelua, puolimatkaan asti helppoa ja vasta 30 km jälkeen on matka alkanut tuntua pitkältä ja energiat ovat olleet vähissä. Tällä kertaa kaikki oli toisin. Vaikeudet alkoivat jo paljon aikaisemmin!

HCM:n reitti on hyvin merellinen, kuten reittikuvasta näkee.

Jo ekan kympin aikana jalat tuntuivat jotenkin tukkoisilta eikä askel ollut normaalin kevyt. Sitten n. 15 km kohdalla alkoi vasemman päkiän alla joka askeleella tuntua terävää pistelyä ja vasen pohje ajoittain hieman krampata. Tuollaista samanlaista vaivaa minulla on ollut muutamilla pitkillä lenkeillä aikaisemminkin, mutta ei läheskään joka kerta. Askellus alkoi tuntua ajoittain tosi hankalalta ja kivuliaalta. Toivoin kuitenkin, että tuo menisi ohi ja puolimaratonin kohdalla olin vielä hyvin tavoitevauhdissa väliajan ollessa noin 1.59.

Pian puolivälin jälkeen tajusin, että kipu ei todellakaan hellitä! Rento rullaava askellus oli mahdottomuus. Olympiastadionin kohdalla on juostu reilut 24 km ja kiusaus keskeytykseen oli suuri. Tässä kohtaa olin heittänyt jo roskikseen kaikki aikatavoitteet ja ainoa, mitä voisin saavuttaa, oli maaliinpääsy kunnialla. Ajattelin, että jos nyt jätän leikin sikseen, niin tuo tulisi myöhemmin rajusti harmittamaan. Päätin siis jatkaa ja koitin keskittyä vaan eteenpäin menemiseen. Matka eteni kohtalaisen hyvin enkä sortunut kävelemään kuin pari kertaa juoma-asemalla. 

Noin 33-35 km kohdalla huomasin, että porukkaa tulee takaa ja menee heittämällä ohi. Tosin itsekin ohitin lukuisia minua hitaampia, joista useat kävelivät pitkiä pätkiä. Joitain voimasanojakin välillä menijöiden suusta kuului. Taisin itsekin muutaman sellaisen päästää. Meillä jokaisella oli oma "via dolorosamme" menossa ja meillä kaikilla oli yhteinen tavoite: Maaliin mennään tavalla tai toisella, kun ei nyt muutenkaan täältä pois pääse! Juuri noilla hetkillä oli mukavaa kuulla kannustusta, jota oli muutenkin mukavasti koko matkan ajan.

Sitten 39 km kohdalla takaa tuli 4.15 jänisten vetämä porukka. En olisi ikinä ennen juoksua kuvitellut jääväni tuon porukan jyräämäksi, mutta niin siinä vain kävi."Ihan sama! Ketä kiinnostaa! Pääasia, että pääsen juosten maaliin!" ajattelin. Keskuspuiston lopussa n. 40 km kohdalla oli vielä "Fuck the hill" ylämäki, mutta sitten jälkeen näkyi jo Olympiastadion! Vielä piti kiertää parin kilsan lenkki Eläintarhan kentän toiselta puolelta ennen kuin pääsee stadionille. Tuon kyllä vielä kestää!

Nyt ollaan jo niin lähellä maalia, että jo hymyilyttää!

Oli aivan mahtava tunne, kun pääsi lopulta kääntymään kohti stadionia johtavaa tietä ja lopulta ylittää 42 km kohta stadionin maratonportin kohdalla. Ajattelin, että otetaan nyt sitten vielä loppukirikin, jos pääsisi vielä alle 4.15. Loppuaika oli kuitenkin 4.15:10. Aivan sama. Pääasia, että tämä loppui! Oli loistava fiilis kun kärsimys oli lopulta ohi ja että tein sen kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Totta se on, että kaikki, jotka tuon 42,2 km juoksevat ovat voittajia!

Tämän eteen on tehty todellakin töitä!

Tällä kertaa toivuin juoksusta edellisiä kertoja huomattavasti nopeammin ja olimme päivällisellä jo reilut kaksi tuntia maaliintulosta. Keskisyke juoksussa oli selvästi alempi kuin viime kerroilla ja energiat riittivät hyvin eli tankkaus oli onnistunut. Ilmeisesti kapasiteettia olisi ollut tuohon 4 tuntiin tai sen lähelle, mutta tällä kertaa jalat eivät toimineet. Koskaan aiemmin en ole joutunut taistelemaan maratonilla näin pitkää aikaa, vaan aiemmin kyseessä on ollut vain viimeisen kympin haaste. Tuo tekee tästä kerrasta ainutkertaisen kokemuksen, joka nousee omaan arvoonsa.

Nyt tuntuu siltä, että nämä täysmaratonit ovat nyt sitten tässä ja jatkossa keskityn lyhyemmille matkoille. Oli tuo tällä kertaa sen verran vaikea kokemus. Miksi pitää ihmisen kiduttaa itseään näin?

Tämä pääsee takanreunalle 15 muun

 maratonmitalin kaveriksi.

Seuraavaksi palaudutaan ja katsotaan riittääkö  motivaatio 3 viikon kuluttua Kaarinan Syysmaratonille ja siellä kympille tai puolikkaalle, mutta viimeistään Uudenvuoden aattojuoksu on ohjelmassa.

Täytyy antaa vielä tapahtuman järjestäjille tunnustus hienosti läpiviedystä mahtavasta tapahtumasta! Vaikea tuolta on jäädä poiskaan!